644529.jpg

Toukokuun toisena päivänä vuonna 1999 sain aamulla varhain puhelinsoiton. Tallinpitäjä Reino soitti minulle ja ilmoitti, että Typy oli varsonut yöllä yllättäen ja asiat eivät olleet oikealla tolallaan. Isäntä oli käynyt yöllä yhden ja kahden välillä tarkastamassa tiineet tammat ja katsonut, ettei Typy ainakaan varso sinä yönä. Aamulla, kun tallityöntekijä oli tullut paikalle, odotti sitten boksissa yllätys. Synnytys on ollut todella nopea, sillä Typyllä ei ollut edes maito noussut nisiin.

Kiirehdimme ystäväni Soilen kanssa bussilla tallille. Ensi näkymä oli ainakin minulle järkytys. Uskomattoman pieni varsan rääpäle! Varsalle annettiin verta letkulla, jotta se saisi tarvitsemiaan vasta-aineita, kun kerran emältä ei herunut maitoa. Vasta kuuden jälkeen illalla maito nousi Typyn nisiin. Päivän mittaan varsa kouristeli eikä se pystynyt itse tuottamaan tarpeeksi lämpöä, joten rassulle piti pukea villapaita päälle ja jalkoihin käärittiin emän villapintelit.

Illalla oli tehtävä ratkaisu: Antaako varsan kuolla pois vai ryhtyä taistelemaan. Paljoakaan selviämisen mahdollisuuksia ei varsalle annettu. Minun luonteeseeni ei kuulu periksi antaminen, joten ratkaisun teko oli helppo. Veimme äidin ja pojan Helsinkiin Eläinlääketieteelliseen korkeakouluun. Siellä klinikalla Paavo vietti ensimmäiset 11 päivää.

644525.jpg

Diagnoosi: Syntynyt keskosena, turvotusta aivoissa, keuhkokuume, napatyrä sekä jälkiä verenmyrkytyksestä. Ei ihme, että varsa halusi pikaisesti ulos kohdusta!

Ensimmäisen yön varsa nyhjötti lämpölampun alla. Seuraavana päivänä hän oli kuitenkin jo hieman reippaampi ja nousi kannustettaessa omin voimin ylös.  Voimat olivat vielä vähissä ja jalat varsinaiset vinkurat, mutta sitkeä tämä kaveri oli! Elämä koostui tässä vaiheessa kolmesta asiasta: syömisestä, riehumisesta ja nukkumisesta. Ensin varsa kävi äidin tisulla, sen jälkeen tuli pissihätä (suora putki, näet!), sitten hieman riehumista boksissa emän ympäri ja alitse. Sitten tulikin jo väsy ja pienten nokosten jälkeen koko rumba uudestaan...

644533.jpg

Varsa sai nimekseen Paragon (latinaa: verraton, lajinsa paras), tuttujen kesken Paavo. Varsa nimittäin vaikutti samanlaiselta hulivilitä kuin Bill Pattersonin Paavon ja Elviksen Paavo. Nimessä toistui myös emän (Parodie) nimen alku. Toisaalta jo roomalaiset sanoivat: "Nomen est omen" eli "Nimi on enne". Parempaa ennettä ei kai voi ollakaan kuin se, että nimi nimeää kantajansa lajinsa huipuksi?

644521.jpg

Tässä pikku herra alkaa olla ja melkomoisen pirteä.  Diagnoosilappuun joku vääräleuka kandi oli kirjoittanut yleistilan kohdalle lääkärin lausunnon - pirteä - yläpuolelle sanan "liian". Oli kuulemma kaveri punnitukseen mentäessä laukkaillut pitkin käytäviä. Niinpä, punnitukseen. Paavo painoi syntyessään 40 kiloa, naapurikarsinan viikon vanhempi ravurivarsa painoi yli seitsemänkymmentä kiloa. Onneksi paino nousi ihan kohisten koko ajan. Ja kuten jo aiemmin sanoin, mahtui varsa laukkaamaan emonsa mahan alta!

645064.jpg

"Äiti, mikä tää on?" "Lapseni, se on oman ihmisen lompakko. Meidän tehtävämme on pitää se niin keveänä kuin mahdollista, ettei ihminen vain vahingossakaan reväyttäisi selkäänsä sen painosta." Minkä pienenä oppii, sen isona taitaa... Yhdelläkään hevosen omistajalla ei taida koskaan olla yhtään ylimääräistä senttiä tai jos on, niin kyllä tietää mihin se pitää sijoittaa.

644523.jpg

Mamman nuppusella on tylsää, välillä vain pitää vaihtaa jalkaa. Kuvitelkaa itse olevanne 11 päivää kotona arestissa, ainoana liikuntana käynnit tutkimuksissa. Typy kyllä kosti tylsyyden. Älykäs hevonen ei kohdistanut kostoaan omaan ihmiseen vaan tämän (täysin viattomaan) ystävään Soileen. Kuka onkaan sanonut, etteivät hevoset ole älykkäitä...

Siispä... Tiedättehän, että synnytyksen jälkeen tammat puhdistavat kohtunsa. Rietas tammani mäjäytti kavionsa ystäväni kengän päälle. Soile kyllä sai varpaansa pois alta, mutta kenkä jäi nalkkiin. Tamma nosti häntänsä ja lorautti nestettä kohdusta suoraan sisälle lenkkariin. Siitäs saitte! Meillä kesti noin puoli tuntia selvitä hillittömästä nauru-kohtauksesta.

645072.jpg

Vihdoin pääsimme kotiin Mäntsälään. Siellä odotti kunnon olkipeti, jolla Paavon oli hyvä makoilla ja kokeilla miltä isojen hevosten ruoat maistuvat. Heinä vielä menetteli mutta että olkeako tässä pitäisi syödä? Yäk!

645051.jpg

Jiihaa! Vihdoinkin äiti ja lapsi pääsivät ulos laitumelle, tässä vaiheessa vielä ihan vain kahdestaan. Voi sitä vauhdin hurmaa, kun Paavo kokeili jalkojensa kestävyyttä! Kummasti ne vinkuratkin jalat kantoivat.

645092.jpg

Tarkasti Paavo tarkkaili äitiä ja matki kaikkea. Ruohon syöminen vain oli vielä kovin vaikeaa, kun kaula ei ollut ihan yhtä pitkä kuin mammalla. Onneksi maitobaari oli sentään aina auki. Muutenkin äiti piti esimerkillisesti huolta lapsestaan.

645080.jpg

Kaulassa oli vielä ajeltu kohta kanyylin jäljiltä, mutta Paavo katseli jo luottavaisesti tulevaisuuteen.

645063.jpg

Oltuaan viikon kahdestaan laitumella saivat äiti ja lapsi luvan mennä toisten tammojen ja varsojen kanssa samalle laitsalle. Typy oli hyvin suojelevainen. Toisilla ei ollut mitään asiaa hänen kultapuppelinsa lähelle! Huomatkaa kaunis ja lempeä ilme.

704806.jpg

6.6.99 olivat Paavon "ristiäiset". Lapsi sai nimekseen Eponan nimeen Paragon. Kauhea täti- ja lapsilauma pelmahti paikalle. Paavoa ei ujostattunat ollenkaan! Ihmeen kummasti sekä tamma että varsa jaksoivat paistatella huomion keskipisteenä tuntikausia. Itseasiassa Typy irvisteli muut uteliaat matkoihinsa.

645049.jpg

Väsyttää! Taasko te tulitte sen kameran kanssa häiritsemään toisen lepoa?

Paavon etujalat eivät olleet suoristuneet toivotulla tavalla, joten jouduimme uudestaan visiitille EKK:lle. Jokin pöpökin Paavolla oli. Onneksi napatyrä oli sentään sulkeutunut. Paavon molempien etupolvien ulkopuolelle tehtiin luukalvoon pienet viillot. Ne kiihdyttävät kasvua ja jalat oikenevat.

645048.jpg

Tämä operaatio oli onneksi pieni, ja perhe pääsi nopeasti kotiin. Taas jouduttiin kuitenkin viikon sisäarestiin.

Kuvassa näkyy myös Paavon ensimmäinen riimu, jonka hänen kummitätinsä ostivat hänelle kummilahjaksi. Alussa se oli liian iso Paavolle! Kuvassakin se on vielä viimeisissä rei'issä.

645084.jpg

Kesä kului Paavon opetellessa hevosen asioita. Erittäin tärkeä taito oli oppia kulkemaan riimusta talutettuna. Paavo oli fiksu poika ja oppi nopeasti. Varhain ryhdyimme myös opettelemaan jalkojen nostelua. Hieman pikku herra oli hämillään, mutta tasapaino kehittyi kerta kerralta. Alussa meinasi varsaparka tuiskahtaa turvalleen. Tätä taitoa Paavo tarvitsi jo puolentoista kuukauden ikäisenä, kun hänen etuvarpaitansa vuoltiin ensimmäisen kerran, että leikatut polvet lähtisivät varmasti kasvamaan oikeaan suuntaan.

Rapsuttelua Paavo rakasti yli kaiken. Paksuun varsakarvaan kerääntyi hiekkaa, hikeä ja kaikkea muuta kutittavaa. Ah sitä autuutta, kun isoäiti elikkä oma ihminen asettui pojan takamuksen taakse ja ryhnytti oikein kunnolla kahdella kädellä! Siinä tuli hiki, voitte uskoa! Kädet olivat ihan liasta mustat hellän hetken jälkeen. niinpä sitten eräänä päivänä päätimme ystäväni kanssa pestä sekä tamman että varsan. Typy kirskutteli raivoissaan hampaitaan eikä Paavokaan ollut erityisemmän ihastunut uuteen kokemukseen.

Erään toisen hevosen omistaja tuli sanomaan meille, että olimme tehneet suuren virheen. Nyt varsa oli menettänyt suojaavan rasvakerroksen turkistaan ja vähintäänkin sairastuisi ellei peräti kuolisi pesun seurauksena. Hei haloo! Eiköhän hevoset eritä koko ajan sitä rasvaa turkkiinsa, niin että poispestyt rasvat korvautuvat nopeasti. Eihän niitä nyt joka päivä pestä! Kummasti tuo varsa vain oli vielä hengissä seuraavana aamuna...

645087.jpg

Välillä piti opiskelusta pitää taukoja. Paavo oli hyvin luottavainen lapsi ja rakasti sylissä nukkumista. Äidin ruoat muodostivat pehmoisen alustan päiväunille.

Tässä vaiheessa kesää lalumassa oli jo useampia varsoja. Yhdessä Rigelin kanssa Paavo seikkaili ihan itsekseen aitauksen ulkopuolella tutkimassa "suurta" maailmaa. Emot vain katselivat avuttomina aitauksen sisäpuolella, kun lapset huitelivat satojen metrien päässä. Tosin aika pian tammat menettivät mielenkiintonsa ja keskittyivät todella tärkeisiin asioihin, kuten syömiseen. Jonkun ajan kuluttua kolmanneksi seurueesen liittyi myös "Täti Takiainen" (täti, koska on Paavon täti ihan oikeasti ja takiainen taas kuvaa hyvin seurallista luonnetta), muut varsat olivat arempia eivätkä uskaltautuneet seikkailuihin.

645071.jpg

Varsoillakin on oraalinen vaiheensa. Suuhun pitää tunkea kaikki! Turha sitten tulla valittelemaan, ettei kaikki ole hyvää. Tässä herra kokeili maapaakun maittavuutta. Ilmeestä päätellen ei ollut erityisemmän maukasta. Itseasiassa Paavo oli aika hupaisan näköinen, kun mäkelsi ja mäkelsi, väänteli naamaansa suuntaan ja toiseen - ja lopuksi sylkäisi mällin maahan.

645068.jpg

Typy-mamma sai pitää muutaman kuukauden ihan puhdasta mammalomaa, mutta sitten alkoivat työt taas kutsua. Työhön yhdistettiin myös opiskelu. Tässä menemme in-handinä, eli Paavo kulkee riimunarun päässä. Fiksu poika oppi jutun kerralla! Näkyy, että on kivaa. Yleensä mamma ei vaivautunut käyntiä nopeammin liikkumaan laitsalla, joten yhteislaukka muodosti mukavan vaihtelun normaalikuvioihin.

645089.jpg

Syksy tuli ja hevosten turkit toistivat ihanasti syksyn värejä. Poika oli kasvanut huimasti, enää ei mahtunut laukkaamaan äidin masun alta!