Molemmin puolista kiinnostusta

Jotakin fiiliksiä minulla kuitenkin on, koska korvaani on viimeaikoina miellyttänyt kovasti raskas ja angstinen musiikki. Kuvastaa selvästi minun sisäistä myllerrystäni. Normaalisti en jaksa jatkuvasti kuunnella tuskaa, mutta nyt, nyt...

Toisaalta olen käsitellyt tämän tapahtuman jo etukäteen hyvin, joten varsinainen lähtö oli tavallaan helpotus, jännitys purkautui. Kuulostaako tämä teistä kovin kauhealta, jos sanon, että Typyn kuolema oli kaunis? Paavon lähdöstä jäi minulle melkomoiset traumat, joten Typyn tapa, jolla hän lähti oli minulle parantava kokemus. Tuntui kuin Typy olisi ottanut kuoleman avosylin vastaan.

Eläinten lopettamisesta... Joidenkin mielestä olen hirviö, koska lopetin Typyn. Heidän mukaansa ihmisellä ei ole oikeutta päättää eläimen kuolemasta. Mutta miettikääpä omalta kohdaltanne, mitä te haluaisitte itsellenne tapahtuvan? Siisti, tuskaton kuolema (jota et eläimenä edes pystyisi hahmottamaan) vai tuskan täyttämät päivät toinen toisensa jälkeen? Toiset taas sanovat, etteivät voisi koskaan tehdä niin (siis lopettaa eläintä), koska "rakastavat" niin kovasti sitä. Pahimman laatuista itsekkyyttä, sanon minä! Rakkautta on päästää irti silloin kun toisen elämä ei ole enää elämisen arvoista. Totta kai se sattuu ihmiseen, mutta toisinaan on tärkeämpää ajatella toista kuin omaa tuskaansa.

Toisten mielestä taas olen kovin vahva, kun olin paikalla lopetuksen aikana. Mitä vahvuutta se muka on? Minä olen aikoinani sitoutunut hevosiini, joten vähintä mitä voin tehdä, on huolehtia rakkaistani loppuun asti.

Koettakaa kestää, kyllä tämä tästä. Aikani terapoin itseäni, mutta elämä jatkuu.

Täydellisyyttä on mahdotonta parantaa...!