Tätihän on tunnetusti individualisti (Oletteko muuten tutustuneet tutkimukseen, että ihmiset haluavat olla erilaisia - ja ovat sitä kaikki samalla tavalla!). Mutta tällä kertaa Täti päätti liittyä laumasielujen joukkoon ja kurvasi työpäivän jälkeen Matkatoverin kanssa Kaisaniemeen Radio Aallon Helsinkipäivän ilmaiskonserttiin. Esiintyjät olivat hyviä. Reckless Love aloitti ja Olli otti paidan pois (Tädit nyökyttelivät hyväksyvästi päitään). Sitten oli vuorossa Erin, Poets of the Fall, Herra Ylppö & Ihmiset, Lauri Tähkä, Happoradio. Illan kruunasivat The Rasmus (tyttöset eturivissä sekosivat) ja Chisu. Kyllä kattaus kelpasi Tädille. Väkeä oli kuin pipoa, ja Esterikin jaksoi pidätellä miltei koko konsertin ajan. 
Konsertin jälkeen menimme syömään samaan ravintolaan missä olimme vuosi sitten Linkin Parkin konsertin jälkeen, nimittäin Meze Pointiin. Jos joskus pyöritte Helsingin keskustassa, niin suosittelen tätä ravintolaa lämpimästi.
Kotiin Täti kömpi umpiväsyneenä vähän ennen yhtä yöllä ja kömpi suorinta tietä pehkuihin. Aamu sitten venähti vähän pitkäksi. Nousin nimittäin vasta yhdentoista jälkeen. Ei totisesti Täti ole enää kuin ennen. Silloin sitä jaksoi riekkua vuorokausia vähällä unella eikä mikään tuntunut kropassa. Nyt taas se minun infernaalinen iskiakseni kiukutteli heti konsertin alusta alkaen. Loppasin kitaani kolme särkypilleriä eikä se tuntunut missään! Onneksi pystyin aina välillä istahtamaan hetkeksi, ja kipu hellitti silloin nopeasti. Samoin anniskelualueen rauta-aitaan nojaaminen auttoi. Mutta mitenkäs se konsertti Lontoossa tulee sujumaan, meillä kun on seisomapaikat? Täti jää kauhulla odottamaan... Ja aloittaa kävelyllä käymisen. Josko se auttaisi?
Konsertin jälkeen menimme syömään samaan ravintolaan missä olimme vuosi sitten Linkin Parkin konsertin jälkeen, nimittäin Meze Pointiin. Jos joskus pyöritte Helsingin keskustassa, niin suosittelen tätä ravintolaa lämpimästi.
Kotiin Täti kömpi umpiväsyneenä vähän ennen yhtä yöllä ja kömpi suorinta tietä pehkuihin. Aamu sitten venähti vähän pitkäksi. Nousin nimittäin vasta yhdentoista jälkeen. Ei totisesti Täti ole enää kuin ennen. Silloin sitä jaksoi riekkua vuorokausia vähällä unella eikä mikään tuntunut kropassa. Nyt taas se minun infernaalinen iskiakseni kiukutteli heti konsertin alusta alkaen. Loppasin kitaani kolme särkypilleriä eikä se tuntunut missään! Onneksi pystyin aina välillä istahtamaan hetkeksi, ja kipu hellitti silloin nopeasti. Samoin anniskelualueen rauta-aitaan nojaaminen auttoi. Mutta mitenkäs se konsertti Lontoossa tulee sujumaan, meillä kun on seisomapaikat? Täti jää kauhulla odottamaan... Ja aloittaa kävelyllä käymisen. Josko se auttaisi?
Kommentit