Täti ei ole niitä maailman kärsivällisimpiä ihmisiä. Sen te varmaan olettekin jo huomanneet... Eilen kuitenkin jouduin venyttämään pinnaani suorastaan herooisiin mittoihin, kun asiakkaaksi tiskille hoiperteli 60-vuotiaspäiväänsä viettänyt hyvin päihtynyt rouvashenkilö. Aloitti asiansa ranskaksi - hyvin huonolla taidolla btw. Sori, tällä kertaa Täti oli kielitaitoisempi. Sitten siirryttiinkin ruotsiin. Oli kuulemma ollut Märta Tikkanen hänen ruotsin maikkanaan tai jotain, en oikein saanut selvää juopuneen ölinöistä. No, piti kuitenkin etsiä kaikki Tikkasen kirjat ja noutaa paikalla olevat lainattavaksi. Sitten hän sai päähänsä vaatia kaikki Henrik Tikkasen teokset, jne. Kauhean jankkauksen jälkeen pääsimme asiaan. Ai joo niin, piti hänelle tehdä uusi salasanakin, kun ei muistunut mieleen. Taisi pysyä päässä suunnilleen nanosekunnin... Halusi maksaa myös varausmaksut etukäteen. Minä siihen, ettemme ota vastaan etukäteismaksuja. Eukko osoitti ilmaan ja sanoi: "Katso! Lintu!" ja yritti piilottaa kympin fläppitauluun. Huooookaus...

Totta kai sivullisille piti huudella, toitottaa syntymäpäivää ja vaatia onnitteluja sekä yrittää haastaa riitaa minun kanssani. Täytyy myöntää, että oli hilkulla, etten pyytänyt vahtimestaria poistamaan rouvaa kirjaston ulkopuolelle. Jotenkin minusta tuntuu, että ko. henkilö ei muista tänään käyneensä kirjastossa saatikka sitten varanneensa kirjoja. Olisi pitänyt varata hänelle koko Tikkasten tuotanto - kirjoja on useita kymmeniä - mutta enpähän varannut. Ihmetelkööt niitä muutamaa varausta...

Työtoverit ihmettelivät minun kärsivällisyyttäni. Ei sitä entistä kassaa saada niin vain menettämään pinnaansa. Pokka pitää - yleensä.