Välillä Tädilläkin käy mäihä! Kävin eilen haastattelussa ja nyt minulla on töitä (meinasi tulla täitä, kun sormi lipsahti, mutta niitä en tunnusta omaavani) viideksi kuukaudeksi. KOPS! Tädin kannat kapsahtivat yhteen. Hämähäkit saavat pitää kunnolla kiinni seiteistään, kun Täti hyppii täällä ympäriinsä voitontanssiaan.

Mutta täytyy myöntää, että työpaikkahaastattelu on hermoja raastava tilaisuus. Onneksi haastattelijat (2 kpl) olivat suurinpiirtein tuttuja, joten heidän kanssaan oli helppo jutella ja tehdä itsestään hyvä vaikutus. Varsinkin opiskeluajan tapahtuma, jossa pukeuduin örkiksi ja luin otteita Taru sormusten herrasta, näytti tekevän vaikutuksen. Paikkaan oli 126 hakijaa, joista kymmenen valittiin haastateltavaksi. Kyllä Tädillä on nyt kurko olo!

Tämä pätkä on vuorotteluvapaasijaisuus, kirjastossa on vielä kaksi paikkaa haettavana, molemmet lastenosastolle. Nyt kun on päässyt rouva Fortuna potkimaan, jos vaikka nyt hyvä tuuri jatkuisi ja vaikka vahingossa saisi vakipaikan?

Ensi keväänä minulle tulee valmistumisesta seitsemän vuotta (ah, miten raamatullinen luku...), tulevalla esimiehelläni kesti kymmenen vuotta saada vakipaikka, yhdellä työtoverilla  kahdeksan ja puoli vuotta ennen kuin vakinaistettiin, toisella seitsemän. Täytyy myöntää, että vakituisen työsuhteen odottaminen on puhdasta tuskaa. Näillä keikkatöillä on pysynyt juuri ja juuri leivän syrjässä kiinni, mutta mitenkään ei pysty elämäänsä suunnittelemaan. Puhumattakaan siitä, mitä tämä on tehnyt tulevalle eläkkeelleni. Eikös niistä ylimääräisistä vuosista 65:n jälkeen kertynyt eläke isommalla prosentilla? Näillä näkymin Täti kiusaa asiakkaita vielä 70 vuotiaanakin. crying