Olen juuri lukemassa kirjaa Britannian historiasta, jossa kirjoittaja intoilee vähän väliä kuinka jokin saa suorastaan kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä. Ensiajatus oli, että tyyppi on kumma vouhottaja.

No, niinhän se yleensä on, että sanat kalahtavat omaan nilkkaan. Eilen nimittäin tuli töissä käymään kaveri, joka oli aiemmin siellä harjoittelijana. Oli tuonut toiselle työtoverille näytille pronssisen rannesuojan, joka oletettavasti oli viikinkiajalta. Kyseli, että oliko se aito vaiko oliko kenties tullut iskettyä kätösensä siihen itseensä. Tämä toinen työtoveri on nimittäin aiemmalta ammatiltaan arkeologi. Arvio oli, että on aivan aito viikinkiesine arviolta 900-luvulta. Löydetty Latviasta, sielläkin kun on ollut viikinkiasutusta. Mokomat kerkisivät vähän kaikkialle...

Mutta niin minä sitten sain pitää sitä kädessäni, puuvillahansikkaat oikeaoppisesti käsissäni tietysti. Kummasti sitä henkeä salpasi ja kädet värisivät. Eihän se juurikaan minkään näköinen ollut, mutta kuvitelkaa kaikki ne tarinat mitä se voisi kertoa jos osaisi puhua! Eli Täti on ihan samanlainen vouhottaja...