Kävimme Soilen ja Abanan kanssa lauantaina 10.4. Vanhankaupunginkoskella (eli Kuninkaankartanonkoskella, rakkaalla lapsella on monta nimeä) ihailemassa kevään myllerrystä Vantaanjoen suulla. No eihän tämä mikään Imatra ole, mutta kosketus luontoon kuitenkin...

Kuva koskenniskalta. Tästä se alkaa...

Toiselta rannalta joku keväästä hullaantunut kajakkimeloja lähti liikkeelle, ei kuitenkaan sentään alas koskea... Vesi on tosi korkealla. Toisella rannalla menee kävelytie, jossa vettä oli ihmisten puolisääreen asti. Siellä ne kahlailivat.

On ehkä parempi jättää se uintireissu tällä kertaa suosiolla välistä... Kosken villit kuohut piiskasivat veden melkein vaahdoksi. Se muistutti melkein soodavettä, kun happikuplia oli niin paljon vedessä. Väri tosin ei houkuttele juomaan.

Sama kivi vähän lähempää.

Seuraava kivi. Huomatkaa muotoilu. Tuohon sitä kun rysäyttäisi... AUTS!

Välillä vedetään hieman henkeä ja valmistaudutaan loppurytistykseen.

Tässä sitten ollaankin jo aika lähellä merta.

Saaren toisella puolella onkin sitten putous. Sen yläpuolella oli jatkuva sumuverho, oikein nättiä. Sen suvannossa näkyi se lehdissäkin mainittu hylje (siis patsas). Vielä ei virta ollut vienyt merelle..

Oikealla siis putous, tämä edessä on "myllyvirta" turbiinhallista.

Koskessa kalastaminen on ehdottomasti kielletty. Tämä hävytön veikkonen ei kielloista välittänyt, vaan kylmän rauhallisesti kalasteli koko visiittimme ajan. Lieneekö vieläkin siellä... Voi, voi! Jo noin nuoresta rikollisella tiellä!

Kuvat: Soile.  Käykää hänen blogissaan katsomassa video koskesta!