1234023082_armi1.jpg

Etualalla Armi ja selässä Soile, takana Grando ja Tädin paksut koivet.

Tämän kertainen sankarimme on kotoisin suoraan Tanskan kuninkaallisesta tallista (Wohoo! Kuninkaallista glamouria!). Hän on ruuna Armand, tuttujen kesken kotoisasti Armi.

Armi oli fredriksborginhevonen, kotoisin siis Tanskasta. Hän aloitti uransa kuninkaallisessa tallissa valjakkohevosena, mutta minulla ei ole aavistustakaan kuinka hän päätyi Suomeen ja Tuomarinkylän ratsastuskouluun.

Suurimman osan ajasta, jonka Dumissa ratsastin, oli Armi minulle vain sivusta tuttu, sillä yleensä minun tunnillani hänellä ratsasti Soile, jonka ehdoton suosikki Armi oli. Vasta loppuaikoinani rupesin saamaan Armia enemmän tunneille, kun Soilen ja Armin suhteeseen tuli ryppy. ;D Armilla nimittäin oli omat juttunsa. Alkeistunneilla Armi laahusti kieli ulos roikkuen kuin vanha kyntölehmä, mutta annapas kun selkään kapusi joku joka kuvitteli osaavansa jotakin! Armilla oli tapana aina välillä tunnilla sanoa Öh! ja lähteä kiitolaukkaan. Siinä sitten Armi kiisi ympäri kenttää kauhusta kalpea ratsastaja selässään siihen asti kunnes kyllästyi (tai rupesi se pyöriminen pyörryttämään...).

Varsinkin alakentällä, joka on kaaheen aakee laakee, nämä taipumukset tahtoivat päästä pinnalle. Yhden kesän minä sain joka tunnille Armin - opettaja ei edes kysynyt minkä hepan olisin halunnut - sen takia, että sain pidettyä Armin hyppysissäni. Eihän tuossa nyt muuta ollut, kuin että ei jäänyt ohjiin kiinni ja antoi Armille jatkuvasti tehtäviä, ettei lähteminen edes ehtinyt hiipiäkään Armin aivoihin vaihtoehtoisena ajanvietteenä.

Olin myös yksi harvoista hurjapäistä, joka lähti Armin kanssa maastoon. Täytyy myöntää, että hänen kanssan tuli käytyä maastoja, joiden aikana yksikään askel ei ollut käyntiä. Parhaimmillaan se oli sitä hipsukipsu puoliravia. Mutta edelleenkään ei auttanut jäädä kiinni ohjiin! Armi todella oli opettavainen hevonen, opetti paljon hevosen psykologiasta. Eräällä tunnilla yksi nainen meni Armilla ja tehtävänämme oli mennä puomeja. Armi-painekattila alkoi nopeasti lähestyä räjähdyspistetttä. Ratsastaja roikkui epätoivoisena ohjissa ja hevonen kuumeni ja kuumeni... Opettaja pyysi ratsastajaa tulemaan alas ja näytti miten se oikein menee. Hän antoi Armille pitkät ohjat ja hevonen ylitti puomit rauhallisesti ja hallitusti! Tämä näky antoi minulle lisäpontta halussani oppia enemmän hevosen psyykestä. Minäkin halusin hyväksi ratsastajaksi! Tosin ei minusta kyllä sellaista koskaan tule, mutta ainahan sitä on yritettävä...

Armi osallistui kerran elämässään koulukisoihin. Ratsukko tuli kentälle ravissa ja olisi pitänyt pysähtyä tervehtimään tuomareita. Siinä vaiheessa Armi vain oli jo poistunut kentältä kiitolaukassa yli aitojen ja tuomariautojen välistä! Tuomarit olivat kilttejä ja kysyivät ratsastajalta, haluaisiko tämä uuden yrityksen. Ei kuulemma halunnut...

Vauhdikkuus säilyi Armin elämässä loppuun asti. Vanha sotaratsu palveli pitkään tuntiratsuna, mutta iän myötä jalat rupesivat kronaamaan. Armi joutui parin kuukauden sairaslomalle. Opettaja sanoi Armille ennen ensimmäistä tuntia loman jälkeen, että sitä pitäisi sitten ottaa rauhallisesti, koska jalat eivät kovaa vauhtia kestäisi. Arvatkaa vaan kuunteliko Armi moisia? Ynnyttely on vain nössöille! Armi sanoi Öh! ja lähti - sillä seurauksella, että vuorossa oli viimeinen matka. Mutta eivät ne kaikki kaadu saappaat jalassa kuten Armi. Armi oli minulle ja ystävilleni tärkeä ja läheinen hevonen.