Viime yönä näin ensimmäisen kerran unta Typystä hänen lähtönsä jälkeen. Sattui olemaan melkein painajainen. Vai voisiko tuota sanoa painajaiseksi, kun se muuten ei ollut kauhea paitsi siinä  vaiheessa, kun Typyä juoksutettiin riimun päässä auton perässä. Ihan niin kuin hevosta ei voisi viedä tarhaan ihan jalkapatikassakin! Toisella oli vielä kipeät jalat!

Vielä ei ole oikein tajuntaan iskostunut, että Typy on oikeasti lähtenyt. Loppuaikoina töiden vuoksi pääsin niin harvoin tallille, että Typyn lähtö ei ole suuresti vaikuttanut päiväjärjestykseeni. Sunnuntaina menen sitten pitkästä aikaa tekemään aamu- ja päivätallin. Katsotaan nyt, iskeekö realismi silloin täydellä voimalla.