Perheemme kuunteli radiota. Sieltä sattui tulemaan muisto ammoisilta ajoilta Tädin lapsuudesta, 70- ja 80-lukujen taitteesta. Radiosta läjähti toivekappale Ahti Lammen  Elämän valttikortit. Tämä kappale kuului tuon ajan niin kovin suosittuihin "itkuvirsiin", missä suomalaiset miehet vinkuivat elämän epäoikeudenmukaisuutta. Muita sen ajan suosikkeja olivat mm. Yksinäinen ja Viikonloppuisä.

Suurimmalle osalle lukijoista Ahti Lampi on tuntematon suuruus. Hän oli aikoinaan hyvinkin suosittu, mutta teki vain pari levyä - hyvä niin, sanoo Täti. Saatte hyvän mielikuvan, jos kuvittelette hänet protohallikaiseksi ja ajan kappaleet yhtä imeliksi kuin Kuurankukkia. Anteeksi, jos satutte olemaan faneja. Tosin se mahdollisuus ei tahdo mahtua Tädin tajuntaan...

Tuo kyseinen kappale aiheutti nuoren Tädin mielelle peruuttamattoman trauman. Olin tulossa illalla kotiin ystäväni luota bussilla, kun mieleeni jämähti soimaan kappale. Täti miltei kirkui ääneen kauhusta, mutta julkisella paikalla tyytyi vain kauhistuneeseen vikinään. Jep. Arvasitte oikein. Oli elämän valttikortit mulla kerran kourassain, oli avoinna kaikki portit, mutta suljin ne kaikki perässäin. Vielä tänäkin päivänä muistan kappaleen kertosäkeen. Voitte siis vain kuvitella trauman syvyyttä.

Ja nyt kappale saapui vuosikymmenien takaa vainoamaan Tätiä. AAAAA-AAA-A-AAA-AAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!