Jaahans, taas on vierähtänyt yli kuukausi siitä, kun meikä on täällä viimeksi piipahtanut. Tätä vauhtia minä menetän kaikki (Onko minulla koskaan muutamaa enempää ollutkaan?) viimeisetkin lukijani. Kun ei koskaan blogissa tapahdu mitään...

No, vaikka blogissa ei tapahdu mitään niin samaa ei voi sanoa Tädin elämästä. Nyt kun muistaisi mitä kaikkea tässä välissä on tapahtunut... No, ainakin olen ollut sanomattoman väsynyt. Yhdistetään tapahtumat, työt ja sekaisin oleva unirytmi niin saadaan aikaiseksi Täti joka nukkuu työpäivän jälkeen tuntikausia, valvoo yöt ja sitten nukkuu viikonloput läpeensä. Yritä siinä sitten elää jossakin välissä. Huokaus...

Aloitetaan sekoilun jatkolla. Tulin konserttia seuraavalla viikolla töistä kotiin illalla. Vaihtobussini tuli hyvissä ajoin, ja katselin kuinka se iloisesti vilkutteli takavalojaan edessäni. FFFFFUUUUUUUUUU!!!! Seuraava tulisi sitten 20 minuutin kuluttua. No, onneksi pääsen kotini lähellä toisellakin bussilla, nimittäin seutulinjalla 519. Tosin sekin tulisi vasta yli kymmenen minuutin kuluttua. Siinä minä sitten istua jäkötin pysäkillä. Lopulta näin bussin seisahtuvan valoihin kulmassa. Valopylvään takaan näkyi numero 9. Vihdoinkin! Hyppäsin pystyyn ja huidoin bussin pysähdyksiin ja hyppäsin kyytiin. Minä kun olen minä, istuin paikoilleni ja hautasin nokkani takaisin kirjaan kiinnittämättä sen enempää huomiota ympäristööni. Asiaan tuli pikainen muutos, kun tunsin bussin tekevän käännöksen. MItä?! Eihän tämä linja käänny kuin vasta juuri ennen omaa pysäkkiäni, ja nyt on kulunut aivan liian vähän aikaa!

Niin. Siitä pysäkiltä kulkee useampi linja, myös numero 69. Tädille tuli sitten kiire ulos bussista ja pikalaukka tien toiselle puolelle, josta minun linjani kulkevat. Vakaumukseni siitä, että olen älyllinen olento sai taas kerran pahemman kolauksen.

Työn puolesta sitä ihminen joutuu välillä tekemään kaikkea outoa omaa luonnettaan vastaan. Varsinkin Kirjaston Täti. Kuten pukeutumaan mustaksi kissaksi. Juu, oli korvat ja häntä ja kaikki. Päällä musta poolo, mustat legginsit ja sukat. Kaiken komeuden kruunasi farkkusortsit ja niissä vaarin henkselit. Kesäkuun alussa oli vuorossa Tarinoita ja tuunausta-tapahtuma. Ensimmäisellä viikolla tarkoituksenamme oli aktivoida J:n kirjaston llapsia ja seuraavalla viikolla K:n kirjaston lapsia. Paitsi, ettei J:n kirjastoon tullut vekaroita. Eensimmäisenä päivänä oli kolme lasta, mutta se olikin sitten siinä. Ja luonnollisesti oli se tukalan kuuma viikko. Parin päivän kuluttua minä luovutin, enkä pukeutunut enää rooliasuuni. Mutta mikäs siinä, harvemmin ihmiselle sitä maksetaan siitä, että askartelee ja mäiskii korttia. Opinpahan uuden pelin, eli Skipbon. J:n kirjasto on tunnettu ongelmallisista lapsi- ja nuorisoasiakkaistaan. Kesyttämisohjelmaan kuuluu, että heidän kanssaan jutellaan ja ollaan, esimerkiksi pelataan korttia tai lautapelejä. Näin kesällä onkin hyvin aikaa, kun on muuten niin hiljaista.

Onneksi seuraavalla viikolla K:n kirjastossa oli enemmän lapsukaisia, niin ei ollut yhtä turhauttavaa. Meidän aikuisten tarkoituksena oli vain auttaa ja neuvoa lapsia, mutta niin minä yhtenä päivänä väänsin yhdelle kehitysvammaiselle tytölle täytetyn käärmeen, kun hän ei jaksanut keskittyä alkua pidemmälle. Minä! Siis MINÄ, jonka kohdalla aikoinaan yläasteen käsityönopettajakin luovutti! Ihmeitten aika ei selvästikään ole vielä ohi...

Mitäs muuta? No, juhannus meni levätessä, ei siitä sen enempää. Kauhean jännittävää raporttia ei nukkumisesta saa. Mutta minä keräsinkin voimia seuraavaa viikonloppua varten...

Eli vuorossa oli Rock the Beach-festivaali Hietaniemen uimarannalla. Keskiviikkona en töiden vuoksi päässyt paikalle, mutta olin siellä perjantaina ja lauantaina. Seuranani oli 17-vuotias työtoveri. Säälittävää - tiedän. Mutta kun en saanut kenestäkään muusta seuraa. Työtoveri oli menossa kavereittensa kanssa sinne, kuulin heidän puhuvan siitä puhelimessa, joten surkeasti parkaisin: "Ottakaa Täti mukaan!" Kun työtoveri selitti, että olen ihan cool (VAU!), suostuivat ottamaan mukaan. Paitsi, etteivät he olleet siellä perjantaina ja lauantaina laahkasivat paikasta toiseen, kun minä ja työtoveri halusimme olla paikallamme ja kuunnella bändejä, joten törmäsimme heihin vain silloin tällöin.

Perjantaina ehdimme kuulla Airbournea ja Thirty Second to Marsia. Oli siinä joitakin muita bändejä välissä, mutta ne menivät totaalisesti ohitse, kun keskityimme syömään ravintola-alueella. Kyllä kuulkaas frittimuikut chilimajoneesin kanssa ovat hyviä! Ja tottakai täytyi vähän shoppailla. Tädillä on nyt hieno metallinen nivelsormus. Se peittää yhden nivelen. Olisi siellä ollut useammankin nivelen, mutta ne eivät Tädin makkarasormiin mahtuneet. No, työtoveri osti sellaisen. Lisäksi olen kahta hattua rikkaampi. Yksi on punainen hattu, joka on peitetty mustalla pitsillä, ja toinen on musta - SILINTERI! Jossakin vaiheessa otan niistä kuvat ja laitan tänne. Vihertäkää kateudesta!

Lauantaina kuuntelin Rolo Tomassia (suosittelen), Kotiteollisuutta (pitääkö sitä kiroilla niin kauheasti, Hynynen?), Metziä, Royal Republicia, Danko Jonesia, Graveyardia ja illan kruunasi Rammstein. Show oli mahtava ja lavakarisma uskomaton! Uusia tuttavuuksia olivat Rolo Tomassi ja Royal Republic. Molemmat oikein kivoja. Graveyard tosin jäi kesken, kun lähdimme päälavalle ajatuksenamme päästä mahdollisemman eteen Rammsteinia kuuntelemaan. Valitettavasti vain muillakin oli aivan samat ajatukset, ja paikalla oli jo melkomoinen lössi. No, pääsimme kuitenkin aika eteen. Ja kuten sanoin, Rammstein oli mahtava!

Jokos minä olen raportoinut sen, että nyt minulla on sitten virallisesti nivelrikko lonkassa? No, minulla on nivelrikko lonkassa. Mokomasta on ihan oikeasti haittaa. Esimerkiksi kun yrität istuutua alas ruohikolle tai nousta sieltä. Sitä täytyy oikeasti miettiä miten sen tekee. Taisi takanani istuva neitokainen pitää minua outona, kun könysin varovasti ylös ja mutisin itsekseni: "Oi tätä tuskaa. Okei, väärä festari. Olisi pitänyt mennä Tuskaan." Katseemme kohtasivat ja selitin hymyilevälle neitokaiselle tilanteen.

Jaa että se minun hermoni? Mitä se sanoi viikonlopusta? No, sehän oikein villiintyi. Pe-la yön särki lonkkaa. Ensin otin lihassäryn varalta cocktailina ibuprofeenia ja Panadol fortea (1g) pillerin kumpaakin. Vaan eihän se riittänyt. Piti könytä ylös ottamaan vielä reseptikipulääke. Sen jälkeen sain nukuttua. La-su yönä kipuili sitten femoralis-hermo. Ja eikun lisää kipulääkettä nassuun. Paitsi ettei se auta hermosärkyyn.

Olin vähän miettinyt, josko menisin sunnuntaina Tuskaan, mutta tuska (heh heh) oli niin suuri, että päätin olevan viisaampaa pysyä kotona. Sillä hermolle ei kannata ruveta isottelemaan, se osaa tehdä elämästäsi helvettiä. Jännää kyllä, jalka puutui kunnolla vasta sunnuntaina, mutta sen jälkeen se sitten onkin vieläkin puutunut. Tiistaina yritin käydä suutarilla viemässä parit kengät korjattavaksi (mokoma on tämän kuun lomalla). Sieltä jatkoin matkaani kampaajalle aikaa tilaamaan. Arviolta noin 50 metrin matka sujui useamman pysähdyksen kautta.

Voin vakuuttaa teille, että ellette ole koskaan kokeneet hermosärkyä, ette tiedä tuskasta mitään. Kuvitelkaa, että joku raatelee reittänne tulikuumalla puukolla, niin saatte aavistuksen siitä miltä minun jalassani tuntui. Melkein teki mieli huutaa. Mietin jo, että pitääkö minun lähteä taksilla päivystykseen. No, raahauduin kuitenkin viimeisillä voimilla kampaamoon ja asetin takamukseni tuolille. Kampaaja ja harjoittelija katselivat silmät pyöreinä. Taisin olla aika tuskaisen näköinen. Siitä sitten avautui keskustelu. Kampaaja kävi kaivamassa kaapista piikkipallon ja näytti kuinka se toimii. Se laitetaan jalkapohjan alle ja liikutellaan edestakaisin, samoin sen päällä voi seistä. Ja arvatkaa mitä. Se toimii! Helpotus oli aivan uskomaton. Jalkapohjassa nimittäin on todella paljon hermopäätteitä. Eli nyt on minullekin tulossa sellainen. Piti tilata netin kautta, kun ei ollut Prismassa, Citymarketissa eikä Stockalla (mistä kampaaja oli ostanut omansa). Varmuuden vuoksi kävin myös ostamassa apteekista B12-vitamiinia. Sitä kuulemma käytetään hermosärkyihin.

Ja miksikö tämä kaikki varautuminen tulevaan tuskaan? Siksi, että ei huomenna vaan seuraavana maanantaina meikä ja Matkatoveri palaamme Lontooseen! Tällä kertaa viikoksi. Hotelli on sama kuin viimeksi, eli Millennium Baileys. Mitä sitä hyvää vaihtamaan. Luvassa on runsaasti kävelyä. Tosin jos menemme konserttiin tai teatteriin, siellä kyllä saa luvan olla istumapaikat! Mutta ihan oikeasti minua hirvittää tuo jalka. On jo nyt sen verran ärjy, että mitä se sanoo viikosta kävelyä? Pitäisiköhän tässä käydä lääkärissä ennen matkaa? Vaikka mitä se nyt pystyy tekemään tässä vaiheessa? Onko hermosärkyyn edes kipulääkkeitä?

Mutta että tällaista. :)