Eli elämä alkaa voittaa. Sunnuntai meni unten mailla, jaksoin olla Homo erectus vain pari tuntia illalla. Silloin tuli ensimmäistä kertaa nälkä pariin päivään, tosin paljoa en jaksanut syödä. Ennakkoäänestyskin on nyt suoritettu, sillä annoin ääneni. Talouden Toinen Jäsen sanoi, ettei mitään kuulunut, tai jos jotain pihinää kuuluikin, niin mitään ei saanut selvää. Hunajavettä on tullut nautittua sietokykyä enemmäin. Havaitsin myös, että nesteiden kohdalla ihmisellä on suora putki. Ja tietysti niitä flunssalääkkeitä ei ole kotona silloin, kun niitä tarvitaan. Vuodevaatteetkin piti vaihtaa, kun vuodeparkani muistutti enemmän Ensimmäisen maailmansodan ei kenenkään-maata. Ei siis asemasodan alussa, vaan sitten, kun sitä oli kestänyt jo muutaman vuoden... Olisikohan jotakin tekemistä sen kanssa sillä, että sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin 10 - 20 minuutin välein niistämään?

Maanantaina kunto oli sen verran parempi, että menin töihin apteekin kautta, mutta myöhäistähän se on rutistaa, kun p***t on jo housussa. Ääni oli ultraseksikäs viskibasso. Mutta voi pojat, arvatkaa oliko Täti poikki, kun saapui illalla kotiin. Täti paineli suoraan pehkuihin. Töissä Tädille oli tullut nälkä. Whoa! Ihmeiden aika ei ole vielä ohi. Kävin kuppilassa syömässä. Tarkoitus oli ostaa kenties jokin täytetty leipä, mutta tarjolla oli myös tulista naudanlihavindaloota. Eikös sellainen anna kyytiä pöpöille? Sanasta naista ja sarvista naudanlihavindaloota. Ainoa huono puoli siinä oli se, että Täti oli täpötäynnä ennen kuin oli syönyt puoliakaan annoksesta. Eivätkä annokset ole mitään holtittoman suuria, normaalisti juuri naisihmiselle sopivia. Seuraavan kerran sitten söinkin vasta seuraavana päivänä.

Tiistaina ääni oli noussut viskibaritoniksi ja nyt keskiviikkona se on vain enää hieman normaalia syvempi, eli elämä alkaa tosiaankin voittaa. Eilenkään ruoka ei vielä maistunut. Miten voisikaan, kun mitään ei maista, ei haista? Josko sitä tänään saisi syötyä? Olisikohan Täti onnistunut hieman laihtumaan? "Toivossa on hyvä elää", sanoi lapamato, "ja Uskossa kuolla". Aamun virkistykseksi puujalkavitsejä...

Mutta kyllä Täti hirttää sen ukonkäppänän, joka keskiviikko- tai torstaiaamuna matkalla töihin bussissa köhi Tädin takana, niin että Tädin niskavillat vain pölisivät. Kiitti h***tisti. Juuri tätä minä kaipasinkin!

Huomaatte varmaankin, ettei Täti ole kovinkaan usein kipeänä? Vali, vali, vinku, vinku, kiti, kiti. Sanovat, että kaikkein pahimpia potilaita olemme juuri me, jotka harvoin sairastamme...