Oli kerääntynyt ylimääräistä hynää Tädin lompakkoon, joten eroonhan siitä oli päästävä. Ei muuta kuin kauppaan - levyostoksille tietysti - ja rahat haisemaan. Sen verran kuitenkin on Tädissä laihialaista, että osa tuli tarjouskorista. No, mitä sitten käpäliin tarttui? Tällä kertaa mukaan lähtivät Sonata Arctican Unia, Pinkin I'm Not Dead, Christina Aguileran Back to Basics ja lopuksi Johanna Kurkelan Marmoritaivas. Kaikki vähän vanhempia levyjä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, on Tädin motto. Ainakin Tädin musiikkimaku vaihtelee laidasta laitaan. Kukaan ei pääse haukkumaan Tätiä fakkifriikiksi.

Mutta kuten huomaatte, Tädillä ei taaskaan kontrolli pelaa...

Mutta meneekö minulta nyt uskottavuus, kun tunnustin ostaneeni iskelmälevyn? Sovitaanko, että pidetään sitä sinä poikkeuksena joka vahvistaa säännön?