Meillä oli tänään kirjastossa naistenpäivän kunniaksi aamulla kahvia ja suupaloja (nam!) sekä runoja, me lausuimme niitä ja asiakkaat saivat myös lausua omia suosikkejaan. Välillä sitten venyteltiin ja jumpattiin fysioterapeutin ohjauksessa.

No, pitihän siihen soppaan Tädinkin näppinsä työntää. Eli eikun rohkeasti lausumaan - tai siis kirjasta lukemaan. Lausuin ensimmäiseksi P. Mustapään runon Keltainen naakka. Sitten saivat muut runoilla välissä, kun Täti keräsi lisää rohkeutta. Seuraavaksi vuorossa oli vapaamuotoinen muistelus eräästä ruotsalaisen naisrunoilijan runosta. Enhän minä sitä mistään löytänyt, oli vain jäänyt teini-ikäisen Tädin muistoihin. Luin sen aikoinaan eräästä kokoelmasta, jossa suomalaiset kirjailijat esittelivät lempirunojaan. Tämä oli Kaari Utrion suosikki, ja teki tinkimättömässä asenteessaan vaikutuksen myös minuun.

Sen jälkeen vedinn syvään henkeä ja hyppäsin rohkeasti jorpakkoon. Eli lausuin ainoan ikinä kirjoittamani runon. Tai siis sinnepäin, kun en muistanut siitä kuin pääpiirteet. Kun toiset kohteliaasti taputtivat ja kysyivät kuka oli runon tehnyt, siinä aikani luimistelin, sitten kumarsin ja vastasin: "Yours Truly." Että sillä viissiin, viattomia ihmisiä kidutin... ;) No, ei kai se nyt aivan kauhea voi olla, kelpo regina-tasoa. Meidän piti koulussa (siis kun opiskelin kirjastoalaa) osallistua erääseen kirjoituskilpailuun. Sain sitten runopuolelta kunniamaininnan.

Koettivat tentata minulta, että millä tavalla minä kirjoitan runoja, asiakkailla itsellään kun oli vaikeuksia kirjoittaa niitä. Mitä minä tuohon olisin osannut sanoa? Kokonaisen yhden runon voimalla. Se vain tuli. Luin annetut otsikot, ja se vain tuli. Aikaa kului ehkä viisi minuuttia. Toiset taas hiovat runoja kuukausikaupalla, ja lopputulos on aivan yhtä hieno (tai surkea...). Ainoa ohje, jonka saatoin antaa, oli että pitää lukea runoja paljon. Silloin niiden kieli ja muoto jää alitajuntaan.

Viimeinen runo, jonka lausuin, sopi paremmin kuin hyvin päivän teemaan. Eli lausuin puolalaisen Tadeusz Rosewiczin runon Kertomus vanhoista naisista. Kerrassaan aivan ihana runo ja pitää niin paikkansa! Löytyy esimerkiksi kokoelmista Maailman runosydän ja Tämän runon haluasin kuulla 3.

Lopuksi:

Kokeilin kepillä jäätä

Kokeilin kepillä jäätä,

sydämeni riitteistä pintaa.

Aroin askelin, varovasti kokeillen etenin;

kantaako jää vai hukkuisinko rakkautesi sulaan?

 

Nyt tiedän:

Minä osaan uida!