Nukahdin kyllä yöllä nopeasti ja unikin maittoi kiitettävästi - aina kello kuuteen asti. Yht'äkkiä heräsin infernaaliseen meteliin! Ikkunassa pörräsi yksi dementoitunut kimalainen. No, minä koetin olla välittämättä sen metelöinnistä, saisi mokoma luvan odottaa siihen asti, että nousen. Mutta yritä sitä nyt sitten nukkua moisessa metelissä. Surina oli yllättävän korkeaa, ei sellaista normaalia möreää kimalaisen ruminaa. Puolen tunnin kuluttua minä luovutin, nappasin kimpiäisen kankaaseen ja potkaisin kaverin pihalle. Mistä ihmeestä se oikein ilmestyikään tuohon aikaan...

No, palasin urheasti jatkamaan uniani. Vain herätäkseni kahdeksan maissa p***ahepuliin. Näin nimittäin unta, että bussikuski avasi oven ja sulki sen saman tien. Enhän minä sitten siinä välissä tietenkään ehtinyt ulos ja kun pyysin kuskia päästämään minut ulos, tämä vain vastasi nokkavasti ja jatkoi matkaa.

Itseasiassa tämä perustuu tositapahtumaan lapsuudestani. Olin kotimatkalla koulusta. Painoin nappia aivan kuten pitikin ajoissa, mutta kuski vain ei pysähtynyt. Kun huusin ja käskin pysähtymään, ei kuski reagoinut mitenkään, jatkoi vain matkaa. Pääsin sitten vasta seuraavalla pysäkillä pois, kun muitakin ihmisiä jäi. Koulupäivä oli ollut pitkä ja minä olin rättiväsynyt. Siinä kun sitten paarustin umpiväsyneenä pitkää pysäkkiväliä kotiinpäin, niin melkein itkua väänsin.

Ai, mitäkö aikuiset tekivät? No, eivät mitään. Kukaan ei pukahtanut sanaakaan. Sillä toki lapsia saa kiusata.

Toinen traumaattinen kokemus liittyen busseihin taas oli matkalla hammaslääkärille lapsena. Bussi oli täynnä, ja kun sanon, että se oli täynnä, tarkoitan, että se oli TÄYNNÄ. Sardiinipurkissakin on huomattavasti enemmän tilaa. Siellä minä sitten olin bussin takaosassa ovien välissä, kun minun pysäkkini lähestyi. Yritin kyllä kovasti siirtyä ovea kohti, mutta aikuiset eivät antaneet tippaakaan tilaa. Enhän minä sitten päässyt pois bussista mitenkään vaikka yritin jotakin piipittää. Vasta seuraavalla pysäkillä pääsin ulos, koska sillä pysäkillä jäi runsaasti ihmisiä pois. Ja eikun taas kerran kävelemään turhaa väliä. 

Vielä tänäkin päivänä jään ruuhkabussissa istumaan mikäli vain mahdollista niin lähelle kuskia kuin vain pystyn ja pyydän kuskia päästämään minut pois etuovesta. Ja huudan kovaa, jos kuski ei meinaa pysähtyä pysäkille. Ja kaikki vain parin ahdistavan kokemuksen takia lapsuudessa. Puhumattakaan siitä, että näen silloin tällöin painajaisia.

No, enivei. Heräsin siis raivoissani, ja eihän siitä uudelleen nukahtamisesta enää mitään tullut. Ja minulla kun on tänään iltavuoro, niin olisin saanut nukkua rauhassa vaikka puoleenpäivään...