Niinpä tietysti...

Menin taas eilen aamulla tekemään aamu- ja päivätallin. Kyllä joku tyttösistä voisi kanssa välillä tehdä niitä, että Täti saisi nukkua kerrankin pitkään ja nauttia päivästä, jolloin ei ole pakko mennä minnekään. Lauantaina oli ollut kamala myrsky ja kylmää, ja samaa oli luvattu sunnuntaillekin. Kaukaa viisaana varauduin paksulla vaatekerroksella ja sadeviitalla. Joten tietysti koko päivänä ei satanut! Kylmää ja tuulista tosin oli, joten varustautuminen ei mennyt täysin harakoille. Tosin kotimatkalla aurinko jo pilkisteli pilvien lomasta...

Aikataulut kusivat taas kintuille koko päivän. Noutaja oli kyllä juna-asemalla hyvissä ajoin, joten siinä ei ollut ongelmia. Mutta jatkoimme matkaamme noutamaan toisen ylätallin tekijöistä. Kaverilla oli kolme kelloa hälyttämässä ja silti hän heräsi vasta koiran haukuntaan, kun rinkutimme ovikelloa. Olimme vain noin puoli tuntia myöhässä aikataulusta. Tallilla odotteli lievästi ärtyisiä (ja nälkäisiä) hevosia. Ja tietystikään loimiin ei voi laittaa selkeitä nimiä. Lisäksi jokaiselle mussukalle pitää tunkea kauhea kasa loimia ja suojia päälle, ja riimut ja riimunarut jätetään sinne tänne levälleen, että tallintekijä saa pörrätä niiden perässä kuin dementoitunut herhiläinen. No, viimeinen hevonen oli ulkona vähän yli kymmenen. Ollapa kesä! Sillon otukset ovat pihalla vartin yli kahdeksan, viimeistään! No, tässä taisikin tulla syy siihen, miksi tytöt eivät tahdo tehdä aamutallia talvella (hah, mikä talvi tämä muka on olevinaan! Tammikuun loppu eikä maassa ole lumen ripenettäkään!). Mukavuudenhaluista porukkaa! Missä on talvisodan henki, kysyn vaan!!