Eilen pelastin bussikuskin päivän, kun kiittelin häntä siitä, että hän oli myöhässä. Yleensähän siinä tilanteessa kuski saa niskaansa tulikivenkatkuista ryöpytystä. Minulla vain sattuu tiettyyn aikaan menemään bussit siten, että normaalisti katselen ensimmäisestä bussista, kun vaihtobussini edellinen vuoro pilkallisesti vilkuttelee takavalojaan minulle. Tällä kertaa ehdin siis edelliseen vuoroon. Kotiin palatessa tämä tilanne sitten toistuu käänteisenä.

Koska yleensä vuorot menevät juuri näin, joudun monesti odottelemaan päivittäin pysäkillä lähes tunnin vuorokaudessa. No, ainakin Tädillä on aikaa lukea bussia odotellessa.

Tänään sitten kuskina oli varsinainen Kimi Räikkönen-wannabe. Vuoro lähti ihan ajallaan, joten mistään kiinniotosta ei voinut olla kyse. Voitte uskoa, ettei Täti vielä kertaakaan ole ollut näin ajoissa töissä aamulla. Sain ottaa tukea molemmilla jaloilla ja pitää käsillä penkin reunasta kiinni. Hyvä, että tukka on vielä päässä...

Ainakin HKL:n kyydissä sattuu ja tapahtuu, ei pääse tulemaan tylsää hetkeä.