Täti täällä taas! Kuvittelin koko viikonlopun (viikonloppuna ei mennä kauppaan, eihän?), etten pääse nettiin, kun hiiri nosti koipensa taivasta kohden. Paitsi, ettei se tietystikään ollut se hiiri, joka sanoi sopimuksen irti. Luonnollisesti huomasin tämän vasta siinä vaiheessa, kun tänään olin töiden jälkeen käynyt ostamassa uuden hiiren. Nimittäin joku piuha oli irronnut usb-lisäportista. Huomasin sen, kun tietokonenäytöltä ei löytynyt ulkoista muistia. No, nyt minulla on pienen pieni, sievä ja sokerisen pinkki hiiri. Oikea marsipaanihiiri. (*sokeri ratisee hampaissa*)

Tuli tänä aamuna yksinäinen olo töissä. Nimittäin kahdeksalta työtoveri soitti ja ilmoitti olevansa sairas. Ei siinä mitään, komensin olla huolehtimatta ja parantaa itsensä kunnolla. Puolelta pitäisi harjoittelijan tulla, jos siis tulisi, oli ollut sairas koko edellisen viikon. Toisaalta minun pitäisi päästä syömään noin yhdentoista maissa, eikä harjoittelijaa joka tapauksessa voisi jättää yksin vastuuseen. Joten vähän yli kahdeksan soitin lähellä asuvalle työtoverille ja herätin ressukan umpiunesta. Hän pääsi paikalle aavistuksen yli yhdeksän, mutta voitte kuvitella, että kaikkien aamutouhujen yksin tekeminen alkoi käydä jo työstä! Puhumattakaan siitä, että maanantai on koko viikon vilkkain päivä.

Viime viikolla satoi ja ukkosti parina päivänä oikein kunnolla. Tiistaina menin iltavuoroon. Ulkona oli pimeää ja ukkonen jyrisi.  Tuli mieleen muisto menneisyydestä. Vuosia sitten olin matkalla tallille Typyn luo, kun radiosta raikui Johnny Nashin kappale I Can See Clearly Now.  Joo, arvasitte oikein: Kanava oli Ylen ja taivaalta satoi kaatamalla vettä. Ei sentään ukkostanut... Pois se meistä, että väittäisimme, ettei Yle hallitse ironiaa!

Väsyttää. Sen siitä saa, kun yrittää leikkiä nuorempaa kuin on ja valvoa läpi yön. Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä nimittäin oli Ylellä Naisten vuoro, eli suomalaista naisrokkia koko yö. Luonnollisesti Täti nukahti puolessa välissä. Samoin kuin siitä viikkoa aikaisemmin, kun oli vuorossa Bluesyö. Turnauskestävyys on säälittävää tasoa! Mutta jälkioireet siis kestävät pitkään ja pitkään... Oh, well. Vanhuus ei tule yksin.