Maammo pääsi jo jonkin aikaa sitten sairaalasta kotiin, mutta nytkö minulle on sitten iskenyt päälle jonkin moinen stressi? Tai pikemminkin kai se on lauennut, ja nyt väsyttää jatkuvasti. Vuodenvaihteeseen pitäisi sinnitellä töissä, sitten voi ottaa lunkimmin. Ehkä...

Tuli tänään juttua radiosta aamulla rauhanturvaajien posttraumaattisesta stressistä. Olin tunnistavinani samoja oireita itsestäni. Heh, heh. Ihan niin kuin tilanteita voisi edes verrata toisiinsa. Mutta kai stressi mikä stressi on stressi? (Ja oliko tässä kenties tautologiaa?)

Kieltämättä se muodostaa stressiä, kun ensin on töissä koko päivän, sitten käy päivittäin tapaamassa äitiä sairaalassa (siihen meni pahimmillaan monta tuntia matkoineen) ja jäljellä olivat vielä kotityöt - sen pannahisen lumen luomisen lisäksi. Puhumattakaan siitä, että äidin onnettomuus sinällänsä oli jo aikamoinen järkytys.

Väsyttää, aggressiot jylläävät eikä mitään oikein saa aikaiseksi. Tässä on jo kohta kolmen kuukauden lukupäiväkirjat päivittämättä. Ja mitä pidemmälle se venyy, sitä hankalammalta aloittaminen tuntuu... AAARRGGHHH!!!!!