Jep, täällä ollaan taas tauon jälkeen. :)

Tasan kolme viikkoa sitten, eli 22.3., oli vuorossa kauan odotettu Adam Lambertin konsertti. Kuulkaas, kyllä se poika osaa laulaa! Jos nyt ollaan aivan rehellisiä, niin Tädin täytyy myöntää, ettei ole kaikkein suurin elektropopin ystävä, mutta Adam kyllä kelpaa. Varsinkin kun tyyppi on aivan mainio esiintyjä. Täti tanssi ja lauloi mukana kuin pieni eläin, ja hauskaa oli! Tosin maksun aika oli sitten seuraavana päivänä, kun lihakset muistuttivat olemassaolostaan. Mitä? Minäkö muka keski-ikäinen? Huonokuntoisesta puhumattakaan?

Mutta asia näyttää siltä, että Tädin on valittava kuoleeko femoralis-hermon aiheuttamaan tuskaan (se puutuva jalka, josta olen aiemminkin kertonut) vai korkeakorkoisten jalkineiden aiheuttamaan jalkapohjien tuskaan. Laitoin nimittäin talvitauon jälkeen jalkaani ne Lontoosta ostamani "rotantapposaapikkaat". Ne ovat erittäin mukavat jalassa, ja ne jalassa pystyn seisomaan erittäin pitkään ilman, että hermo ryhtyy minua listimään. Paitsi, että koko työpäivä, shoppailu, kävely ja juoksu sekä kahden tunnin konsertti ilman totuttelua olivat sittenkin liikaa. Matkatoveri totesikin, ettei anna minun ottaa niitä ensi kesänä mukaan Lontooseen.

Niin. Olemme taas menossa Lontooseen, tällä kertaa viikoksi. Luonnollisesti samaan hotelliin kuin viimeksikin. Nyt viikko maksaa siellä saman kuin neljä yötä viime vuonna. Ne Olympiahinnat näetsen.

Elikä siis jalkapohjiin sattui niin vietävästi. Askelpituus oli about viisi milliä. Konsertti oli siis Hartwall areenalla, ja me olimme lavan edessä siellä missä yleensä Jokerit pörräävät. Tuskan vuoksi ajattelin, että nousisin ylös hissillä, mutta eihän se onnistunut. Hissillä nimittäin ei pääse areenaa kiertävällä käytävälle missä muu seurue odotteli. Minä siis menin hissillä seuraavaan kerrokseen ja sieltä tuskallisesti laskeuduin portaat kaiteissa roikkuen. Aloin jo kaivata pyörätuolia. Onneksi sain kyydin samalla suunnalla asuvalta seurueen jäseneltä ja tämän ystävältä. Iso kiitos heille!

Sisälle kotiin hoippuroin viimeisillä voimilla. Naapurin rouva oli katsellut ikkunasta ja toivonut itsekseen, että selviäisin kaatumatta sisälle. Ilmeisesti kävelyni on ollut erinomaisen tuskallisen näköistä. xD 

No, joka tapauksessa sisälle päästyäni herätin Talouden Toisen Jäsenen (ja kaikki muut hämähäkit mukaan lukien) karjaisemalla ja komentamalla hänet ottamaan saappaat pois jaloistani. Ei nimittäin Täti taipunut avaamaan edes vetoketjua saappaiden varresta!

Pääsiäisenä olin Soilen luona visiitillä. Teimme maukasta possu-juures-papupataa ja mussutimme sitä pariinkin otteeseen. Jälkiruoaksi jääteloä keksien kanssa sekä toisella kerralla tuoreita hedelmiä. Nam!

Ruoan hautuessa uunissa katselimme Freddie Mercurystä kertovan dokumentin ja luonnollisesti Täti vetisteli. Uskokaa jo nyt, että Täti on Freddie-fani! Siitä sitten jatkoimme katselemalla videoita Typystä sekä pari tekemäämme videopätkää eli Rouva ratsailla ja Doku-kuvaajan piristävä luontohetki. Täti jatkoi vetistelyä. Hyvä ettei tullut vesivahinkoa! Abanalle muuten iiso, iiiso, iiiiso kiitos pätkien cd:lle siirtämisestä.

Kotiin palasin taksilla, kun minulla oli kaksi isoa kassia täynnä kirjoja. Arvatkaa painoivatko ne! Taksikuski oli metalliliiton miehiä ja matka kului mukavasti jutustellessa. Tulimme molemmat siihen tulokseen, että Lontoo on mahtava kaupunki.

Raahauduin kassien kanssa sisälle, potkaisin kengät pois jaloista ja sanoin "Köh!". Siitä se alkoi. Nimittäin flunssa. Tai siis olihan se ilmoittanut jo tulostaan siinä vaiheessa kun olin kaupassa käynnin jällkeen kiirehtimässä bussiin Soilelle mennessäni. Nimittäin eihän se nyt normaalia ole, että hiki valuu virtoimenaan kävellessä. Siinä vaiheessa tosin kuittasin sen vain liian lämpimänä pukeutumisena säähän nähden. No, eihän se sitä ollut vaan ihan kunnon flunssa. Oletan sen olleen tavallisen flunssan eikä influenssan.

Talouden Toinen Jäsen oli sairastunut jo perjantaina ja paljon vakavammin kuin minä konsanaan. Vietin maanantain ja tiistain vuoteessa nukkuen ja keskiviikon ja torstain muuten vain nuokkuen. Perjantaina menin töihin, kun en kehdannut olla koko viikkoa pois töistä. Vähän kun liikkui, niin hiki valui taas virtoimenaan. Arvelin, että tavalliseen tapaan perjantai olisi ollut rauhallinen mutta mitä vielä! Puhelin soi vähän väliä ja asiakkaat vaativat huomiota. Ja luonnollisesti olin pihalla kaikesta kuin lumiukko. Onneksi oli luvassa kahden päivän viikonloppu!

Väittävät, että sairausloma on loma. Hah! sanon minä. Se mitään lomaa ole, kun on niin poikki, ettei pirteimmilläkään kuin jaksa tuijottaa tietokoneen näyttöä nojatuolissa röhnöttäen. Jos tuo neljä päivää olisi ollut lomaa, olisin saanut luettua monta kirjaa ja tehtyä vaikka mitä.

Mutta että tällaista. Elämä alkaa taas voittaa, ja seuraavaksi on vuorossa Pinkin konsertti toukokuun lopussa. Eli sitä odotellen! :)