Tulin tässä vaihteeksi muistelleekseni kouluaikojani. Okei, niistä on jo aikaa yli kaksikymmentä vuotta, mutta silti järkytti kun en kuolemaksenikaan jaksanut muistaa luokkatovereitteni nimiä, naamoista nyt puhumattakaan. Yläaste ja lukio, kauhealla kaivamisella sain mieleeni pari nimeä mutta siinäpä se. Piruuttani googletin muistamani nimet, tuli osumia. Ihan menestyneitä kavereita, kun ovat saaneet nimensä julkisuuteen.  On yökerhoyrittäjää, biokemiantohtoria, lakimiestä ja toimitusjohtajaa. Tyttöjen kohdalla tietysti asioita mutkistaa avioliiton myötä muuttunut nimi.

Sitä aikoinaan kuvitteli, että muistot säilyvät mielessä iäti. Ja pah, sanon minä! Miesmuisti - tai siis tässä tapauksessa naismuisti - näyttää olevan surkean lyhyt, tai sitten kärsin dementiasta. Vaikka en voi väittää, että luokkatoverit olisivat olleet minulle paria ystävääni lukuunottamatta mitenkään läheisiä - päinvastoin. Mutta vaikuttaa siltä, että meistä tuli ihan tavallisia tallaajia, arjen muurahaisia. Mihin ne kaikki nuoruuden haaveet katosivatkaan? Tai siis tiedä häntä, vaikka kuinka kuuluisia osa luokkatovereistani on, kun en siis kuolemaksenikaan muista nimiä.   No, en minä koskaan kuvitellut, että minusta tulisi Kirjaston Täti.

Mutta jos joku tunnistaa minut tästä, niin kopsauta postilla.