Aamupäivällä avasin ulko-oven ja valmistauduin karjaisemaan kissalle käskyn siirtyä sisätiloihin. Mölinä jäi kurkkuun ja ääni pehmeni: "No, kas huomenta päivää herra Jussilainen. Ei minusta tarvitse välittää ollenkaan." Varovasti suljin hetken kuluttua oven perässäni.

Siinä nimittäin keskellä pihakäytävää istua jökötti mukavasti lepoasennossa valtavan suuri rusakko, varmasti tuplaten kooltaan meidän Miska. Oli siinä sen näköisenä, ettei muka olisikaan. Sori, huomasin.

Parasta tässä esikaupunkiasumisessa on se, että luonto on todella lähellä. Joskus yöllä on hauskaa seurata pihalle syömään tulleita jäneksiä, ja aamuisin oravistot herättävät aamurumballaan katolla meikäläisen syvästä unesta kukonlaulun aikaan. Siilit ovat taas liikkeellä iltahämärissä ja tirpoista on iloa koko päivän. Meidän pihallamme olen nähnyt myös lumikon ja hillerin. Pulun pyydystänyt kanahaukka on taas hurja näky! Lähistöllä on havaittu myös kettuja ja supikoiria. Varsinainen eläintarha...