Ystäväni Soile sitten onnistui telomaan jalkansa. Onneksi siskostaan on ollut iso apu, mutta tänään jouduin vuorostaan sitten minä koiranulkoiluttajaksi. Ei se ole helppoa koirallisenkaan ihmisen elämä! Ahnehdin liikaa ja otin molemmat hurttimukset kerralla matkaan. Digi (kuvassa) laukkasi fleksin päässä ees sun taas, Kaneli puolestaan oli lyhyessä hihnassa, ja aina kun Digi laukkasi ohitse, hän oli sitä mieltä, että nyt leikitään! Jännää muuten, että Soilen sisko oli sanonut Digin olevan kovin huolissaan emännästään, eikä hän ollut halunut lähteä ollenkaan pitemmälle lenkille. Minun kanssani ei moisesta haluttomuudesta ollut jälkeäkään. Johtuukohan se siitä, että olen niin monasti ollut auttamassa samankaltaisissa tilanteissa, että Digi katsoo asioiden olevan hyvällä tolalla, kun minä olen lenkittämässä? Tiedä häntä noita elikoiden aivoituksia.

En tiedä tuntuiko lenkki koirilla missään, mutta minä ainakin olin ihan hiessä. Puuh! Arvatkaa oliko sitten ihanaa mennä töihin hiki valuen?! Toivottavasti dödö ei petä... Nuuh, nuuh...Ei ainakaan vielä... Hiukset kyllä on karmean näköiset...