Pääsin aikanani taksin kyytiin ja lähdimme kohti työpaikkaani. Kuski kertoi, että hänen edellinen kyytinsä oli ollut Pasilasta keskustaan. Kyydissä VR:n työntekijöitä, jotka eivät olleet päässeet junalla keskustaan.

No, olin perillä töissä 9.12 ja olin ensimmäinen työntekijä paikalla. Okei paikalla oli työharjoittelija, mutta koska hän ei osaa hommia oli kirjasto vielä kiinni ja oven takana muutama asiakas. Vahtimestari oli päästänyt jo yhden tutun henkilön tietokoneelle mutta muuten kaikki oli vielä alkutekijöissään. Eli ei siinä sitten muuta kuin kauhea tuli pepun alle ja paikat auki. Pomo tuli noin 9.25 ja toinen työntekijä noin 9.40, hän omalla autollaan kohtuullisen läheltä. Mutta eteneminen oli ollut tuskallisen hidasta.

Työpäivä meni ihan mukavasti, asiakkaitakin riitti myräkästä huolimatta. Pomo asuu samalla suunnalla kuin minä, joten töiden jälkeen sain häneltä ja häntä noutamaan tulleelta mieheltään kyydin lähelle kotiani, mistä kauppavisiitin jälkeen jatkoin matkaani kotiin. Missä odottivat LUMITYÖT.
Se taitaa olla jokin periaatteen kysymys, että kun tulee lunta osa pihasta jää miltei paljaaksi ja osaan pihasta tuuli kasaa kunnon kinokset. Ja luonnollisesti ne kinokset ovat juuri siellä mistä kuljetaan...

Kommentit