Täti on edelleen poikki. Siis todella poikki. Aiempien viikkojen matalalento senkun on jatkunut, nyt toivottavasti saisi vähän levätä. Nimittäin viime viikon tiistaina Mutti sai lievän sydänkohtauksen. Eilen sain hänet kotiin, mutta arvaahan sen, että kiirettä piti kun töiden jälkeen piti ampaista sairaalaan. Onneksi kohtaus oli lievä niin pääsimme säikähdyksellä. On siellä sydämessä lievää kalkkeumaa, mutta sen saa lääkityksellä liuotettua pois.

Perjantai-iltana väsähdin totaalisesti puoli yhdeksältä ja minun oli raahauduttava vuoteeseen. Kävin kyllä kissan sen jälkeen huutelemassa sisälle ja sammutin radion, mutta seuraavaksi heräsinkin kymmenen aikaan lauantaiaamuna, kun naapurin rouva jyskytti ovea. Halusi tietää, että lähtisinkö kauppaan. Kolmentoista tunnin unien jälkeenkin olin vielä pöpperössä kuin useamman promille humalassa. Sunnuntaikin meni tuskallisen väsymyksen kourissa.

Sydänkohtauksen oireita: Rintaan tai pikemminkin koko ylävartaloon sattuu niin maan vietävästi. Verenpaine on koholla, samoin pulssi hakkaa kuin heikkopäinen. Hikoiluttaa ja röyhtäilyttää. Aivan, röyhtäilyttää. Tässä vaiheessa moni kuittaa sen ruoansulatusvaivoina. Ei kannata, vaan kannattaa suunnata lähimmän lääkärin puheille.

Nähtävästi sydän on vaivannut Muttia aikaisemminkin, tosin lievemmin. Nimittäin menimme hänen kanssaan kertaalleen aikaisemmin päivystykseen. Maamo valitteli surkeaa oloaan ja korkeaa verenpainetta. Sairaanhoitaja kehoitti menemään kotiin, lepäämään ja jos verenpaine olisi vielä aamulla kohollaan, niin ottamaan yhteyttä omaan lääkäriin. Eli lääkärin puheille. Pelkkä kipusisko ei riitä. Onneksi tiistaina omassa terveyskeskuksessa eivät suhtautuneet yhtä yliolkaisesti.

Taas kerran voimme todeta, että loppu hyvin, kaikki hyvin.