809022.jpg
Jos luulet, että menen peräänantoon niin mietipähän uudelleen!

Typy siis oli yhden ihmisen hevonen. Ystäväni H kävi ratsastamassa Typyllä säännöllisesti, mutta yhteistyö ei oikein tahtonut sujua, sillä tammukka kusetti ystävääni kuusnolla. Heh, kyllä entinen tuntsari osaa! Kerran sitten olin paikalla ja pidin heille tuntia. Tehtäväksi annoin nostaa laukan heti lyhyen sivun jälkeen. H antoi laukka-avut...toisti ne...toisti ne...toisti ne...toisti ne... Tamma laahusti veltossa käynnissä koko pitkän sivun ja samassa askellajissa kääntyi seuraavalle lyhyelle sivulle. Kun parivaljakko saavutti lyhyen sivun keskikohdan, minun käämini paloivat ja karjaisin kentän laidalta monen kymmenen metrin päästä:"Typy, laukka!" Siinä samassa sekunnissa hevonen oli laukassa. Kyllä Typy tiesi mitä häneltä oli pyydetty... Mutta vierasta ihmistähän ei vain tarvitse totella. Toista on oman mamman kohdalla. Totteleminen on huomattavasti terveellisempää...

Tästä tarinasta muistuu mieleeni myös toinen tapaus, joka ei mitenkään liity hevosiin mutta kuriin kylläkin. Olin illalla tulossa kotiin ja ilman omaa syytäni myöhästyin bussista. Seuraava tuli vasta puolen tunnin kuluttua, joten olin kohtalaisen pahalla tuulella. Lampsin siis kohti metroa kiertääkseni pidemmän reitin kautta kotiin, kun ohitin rakennuksen seinälle kiinnitetyn ison dobermanniuroksen. Kauheasti haukkuen se syöksähti minua kohti. Mutta minullehan ei ryppyillä, varsinkaan silloin kun olen pahalla tuulella! Kitapurjeet väpättäen taas kerran karjaisin:"Paikka! Istu!" Koira tuijotti minua muutaman sekunnin, vinkaisi ja istui. Jostakin kumman syystä ihmiset Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla olivat kääntyneet katsomaan minua. Totesinkin heille, että koira oli hyvin koulutettu ja jatkoin matkaani. Toivottavasti koiraparka ei saanut kovin pahoja traumoja... Täti on aika tiukka tytsy sille päälle sattuessaan ;-D