Vuosikaudet selitin itselleni, etten voisi käydä luovuttamassa verta, koska minulla on aivan valtava piikkikammo. Lapsuuden traumoja, näetsen. Sairastelin pikkuisena runsaasti, ja kerran minulta taas piti ottaa verikoe. Nuori vastavalmistunut (?) sairaanhoitaja yritti löytää suonta, mutta ei onnistunut. Siinä ronkittiin lävitse molemmat kyynärtaipeet ja moneen kertaan, mutta kun ei löytynyt niin ei löytynyt. Lopulta paikalle tuli yksi vanha (ihan oikeasti, eikä vain lapsen kuvakulmasta) sairaanhoitaja ja se oli siinä. No, tämän kaiken seuraus kuitenkin oli se, että molemmat kyynärtaipeet olivat mustelmilla ja jumalattoman kipeät. Ei mikään ihme, että lapselle iski kauhea kammo.

No. Tänään Siltamäki-Suutarilaseura järjesti vuosittaisen SiSu-päivän. Täytyihän minunkin sitten raahautua paikalle, koska kirjasto oli auki, ja minut kutsuttu paikalle. Paikalla oli myös SPR:n Veripalvelu, ja ihmiset pääsivät pistettäviksi. Olen kyllä miettinyt asiaa jo kauan, mutta nyt se oli niin lähellä, että kaikki tekosyyt olivat turhia. Niinpä minä sitten taapersin peremmälle koulun syvyyksiin ja antauduin verenhimoisten hoitsujen armoille. Niinpä Täti on nyt 4½ desiä kevyempi. Kai se käy tämäkin laihdutuskuurista?

Mutta nyt täytyy tämä päivä ottaa sitten rauhallisesti. Mutta niinhän minä jokatapauksessa olinkin ajatellut tehdä.