Lähdetäänpä taas kerran sille Memory Lanelle...

Aikoinaan siis kävin tunneilla Tuomarinkylän ratsastuskoulussa. (Siis oikeesti vuonna yksi ja kaksi.) Olin kolmella edellisellä kerralla saanut Camparin, joka oli entinen poliisiratsu. Sitä luulisi, että heppu olisi ollut umpirauhallinen yksilö, mutta ei. Oli saanut potkut liian hätäisen ja kuuman luonteen vuoksi, no ei hän kauaa kyllä ratsastuskoulussakaan viihtynyt. No, joka tapauksessa aloin olla jo kurkkuani myöten täynnä kyseistä kaveria. Täti kun on aina ollut enempi näiden umpilaiskojen tervakavioiden ystävä. Olen sen verran tomera, että pystyynkuolleet kaakit eivät ampaisi nuolena altani, toisin kuin kuumemmat tapaukset... Ja tietysti minä aina sain tunnille niitä kuumakalleja. Ymmärrän kyllä mitä opettaja sillä ajoi takaa...

Oli siis taas kerran hevosten jaon aika ja opettaja ilmoitti minulle sen kertaisen ratsuni nimen, joka yllätys kyllä ei ollut Campari. Kävelin satulahuoneeseen, jossa oli jo Soile ja toinen ystäväni. "Jee! Minä en saanut Camparia!" hihkuin riemuissani ja pompin tasajalkaa ympäri. "No? Kenet sait?" kysyivät ystäväni. Pysähdyin paikoilleni ja annoin ryhtini lysähtää. "Hawannan."

Mistäkö moinen masennus vaikka en ollut koskaan aiemmin ratsastanut kyseisellä hevosella? Tamma oli nuori, vasta 4-vuotias ja vasta talliin tullut. Olin nähnyt sen muutaman kerran hoitajien tunnilla, jossa se oli hyppinyt pystyyn ja ollut muutenkin vaikea. Alkoi hevosella olla jo tietynlaista mainetta, joten en todellakaan ollut iloinen tapahtumien saamasta käänteestä. Toki ymmärsin miksi sain sen, olinhan tuntini kokenein ratsastaja. (Tätä ei tule käsittää siten, että olisin mikään kauhean hyvä ratsastaja, mutta siinä vaiheessa olin ratsastanut jo 14 vuotta, joten kokeneen kriteerit kyllä täyttyivät.)

Voitte siis vain kuvitella yllätystäni, kun meidän kemiamme natsasivat yhteen välittömästi. Tamma oli herkkä ja nöyrä, teki kaiken pyydetyn välittömästi eikä kapinoinnista ollut jälkeäkään! En voinut käsittää, kuinka joku saattoi saada tamman vastustelemaan niin rajusti, että se nousisi pystyyn. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tämän jälkeen sainkin Hawannan hyvin usein, ja jokainen kerta oli puhdasta nautintoa. Hawanna onkin yksi kaikkien aikojen suosikeistani. (Typy on tietysti ykkönen, jottei luultaisi, että mamma on uskoton.)