Täti oli tulossa tänään töistä. Astuin junaan, taapersin vapaaseen paikkaan, iskin takamukseni penkille ja upotin tavalliseen tapaan nokkani kirjaan. Edessä istui n.40 vuotias nainen, en kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota, vilkaisin vain kertaalleen, kun mokoma höpisi itsekseen kaivaessaan taskujaan. Etsi luultavasti tulitikkuja tai jotain sellaista, koska tällä oli sätkä käpälissään. Hetken kuluttua kuului: "Hitto, että mä sitten vihaan sun asenteella varustettuja ihmisiä!" Eh? Minulleko tässä puhutaan? No minullepa minulle. Olin täysin ällikällä lyöty. "Anteeksi, mutta ethän sinä voi tietää minun asennettani mihinkään  mitenkään?" Kysyin. "Justiinsa,aivan, tosta näkee heti sen!  Voi vittu, että sä pistät mua vihaksi!" ämmykkä (anteeksi kielenkäyttöni) jatkoi. Ja lisää tuli niskaan samaa laatua. Siinä vaiheessa minua alkoi jo hieman risoa, joten kehoitin häntä tarkistuttamaan lääkityksensä. Siitähän se riemastui, kehoitti astumaan ulos junasta, jotta hän voisi hakata minut. "Whatever, jos se tekee sut onnelliseksi." Yritin vielä sanoa, että oli aika epäoikeudenmukaista hyökätä sanallisesti minun kimppuuni, kun en ollut hänelle tehnyt mitään ja pyysin kertomaan, mikä minun asenteeni oli, kun se muka niin kovasti häntä pisti vihaksi. Eipä tullut selväksi mikä se oli, kehoitti minua vain miettimään sitä. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli todellakin mielisairas yksilö, joten lopetin jutun siihen ja keskityin kirjani lukemiseen. Ämmykkä paasasi koko matkan siihen asti, kunnes minä lähdin pois junasta. Kuului vielä jatkavan saarnaansa vielä senkin jälkeen. Hohhoijaa!

Eihän hän sille mitään voi, että on sairas. Mutta silti se pistää vihaksi, kun kimpuun hyökätään ilman mitään provokaatiota. Turhauttavaa on myös se, että on aivan turha yrittää puhua asiallisesti ja rauhallisesti mielisairaan ihmisen kanssa. Kun vastaus on jokaiseen asiaan "Aivan! Joo, joo! Toi todistaa just sen!", ja naamaa väännellään halveksuvasti. Ikävintä tässä on se, että yleensä näillä tapauksilla ei ole tunnetta omasta sairaudestaan, omasta mielestään he ovat aivan täysjärkisiä, joten he eivät hakeudu hoitoon. Pakkohoitoon ihminen joutuu vasta sitten, kun hän on vaaraksi itselleen tai ympäristölleen. Silloin vain saattaa olla jo myöhäistä.

No, saipahan hän purettua sydäntään, ja nyt te saatte kärsiä Tädin vuodatuksista. Niin sitä pitää! Kurjuus kierrätykseen!