809028.jpg

Ruokatauko

Polle ja Täti olivat taas kerran maastossa - olemme me todistettavasti joskus käyneet myös kentällä - ja taas matkalla kotiinpäin. Mutta yllättäen matka päättyi polulle kaatuneeseen nuoreen puuhun. Se oli liian korkealla, jotta sen ylitse olisi voinut astua, puut kasvoivat liian lähellä toisiaan, jotta sen olisi voinut kiertää, ja lopuksi edessä oli kalliopohja, joten en viitsinyt hyppyyttää jalkavaivaista hevosta. Mitä siis tehdä? Hirmuisesti minua laiskotti, joten en olisi viitsinyt lähteä kiertämään pitempää reittiä. Siinä siis seisoimme pitkään heposen kanssa, ja mamman aivoista kuului vain kauhea surina kun mietin vaihtoehtoja.

WUMP! Typy teki ratkaisunsa. Ei hänellä ollut koko päivää aikaa miettiä mitä tehdä! Minä siirsin molemmat jalkani takaisin oikeille paikoilleen satulaan satulan etukaarien edestä ja sanoin kärsimättömälle ratsulleni. "Ensi kerralla kerro sitten etukäteen, kun aiot hypätä, jos vain mitenkään sopii."