Tuli taas kasa mangaa tilattuna kirjastoon. Täti pääsi kotiin ja alkoi lukemaan sarjaa GTO Great Teacher Onizuka. Vasta parin tunnin kuluttua tajusin, että radio pauhasi edelleen täyttä häkää yhdentekevää iskelmää, enkä ollut laittanut kunnon levyä soimaan. Kauhea järkytys! Ryntäsin sammuttamaan radion ja heitin levylautaselle (vai miksi sitä nyt näissä cd-soittimissa kutsutaan?) The Prodigyn kokoelmalevyn. Ah, sitä kultaista nuoruutta 90-luvulla. Silloin olin nuori ja kaunis, nyt vain kaunis ;D. Mutta kyseessä on siis joka tapauksessa hyvä sarja, kun vei noin Tädin mukanaan, ettei huomannut muusta maailmasta pätkääkään. Huokaus... Kunpa minulla olisi aikoinaan ollut samalainen opettaja. Nuori, hauska ja hyvänäköinen. Okei, ehkä Onizuka ON hieman pihalla, mutta so what? Ehkäpä koulunkäynti olisi silloin maittanut paremmin (olin varsinainen kauhukakara). Lisää tällaista! Kuutososa jäi niin jännään paikkaan, etten meinaa millään malttaa odottaa seuraavaa. Onneksi tänään tulivat seuraavat kaksi osaa. Voi miksi pääsen töistä vasta kolmelta!

Kuten huomaatte, minun kärsivällisyyteni on hyvin lyhyttä lajia. Keskittymiskyky sen sijaan on parasta A-luokkaa...